August 31, 2015

Lomatunnelmia

Kauan kaivattu kesäloma on nyt tosiaan tältä vuodelta lomailtu, kohteenamme oli tylsääkin tylsemmin sama paikka, kuin viime vuonna eli Golf del Sur Teneriffalla, Kanariansaarilla. Miksi uudestaan samaan paikkaan? Koska paikka on viihtyisä, siisti, aurinkoinen, lapsiystävällinen, ilman ruuhkaa ja massaturismia - ja koska siellä voi leijalautailla (ks. Miehen harrastus). Tänä vuonna läksimme matkaan ystäväperheen kanssa.
Lomavarpaat Espanjassa.
Kirjoitin lomakohteesta parikin postausta viime vuonna (täällä ja täällä) ja tänä vuonna mentiin aika lailla samoilla askelmerkeillä. Teiden huipulle ei päästy tänäkään vuonna - hissi oli kyllä toiminnassa, mutta jono oli noin kaksi ja puoli tuntia, eikä jonottaminen lasten kanssa houkuttanut, joten väliin jäi. Sen sijaan meidän perheemme valloitti etelärannikolla sijaitsevan punaisen vuoren, Montana Rojan, eli kyllähän me sentään edes jonkinlaisia vuorenvalloittajia olemme. Vaikka kyseisellä vuorella ei korkeutta olekaan kuin 171 metriä. Mutta vuori on vuori!

Tässä hiukan tunnelmia tämänvuotiselta lomareissulta.
Näkymä lomakotikadulta.



Los Abrigosissa.
Kohti Punaista Vuorta.
Huipulla.

August 30, 2015

Lomavarpaat

Lomavarpaat ovat palanneet kotiin - sateeseen ja selvästi syksyisentuoksuiseen Englantiin. Kauan kaivattu loma kului viimevuotiseen tapaan eksoottisesti Teneriffalla, tällä kertaa ystäväperheen kanssa - Juniorin paras kaveri perheineen eli vauhtia riitti. Kirjoittelen ehkä vielä lomamaisemista myöhemmin pienen jutun tässä jahka.
Kotiutumisen jälkeen olemme jo toki ehtineet täällä Englannissakin pienelle seikkailulle Miehen kanssa. Ja Juniori otti pensselit esiin - näistä ja uusista seikkailuista myöhemmin.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Terveisin lomarentoutunut Susanna

August 23, 2015

Miau!

Minä olen kissaihminen. Näinkin syvällinen ja elintärkeä ajatus nousi jostain mielen sopukoista taas eräänä kauniina päivänä, kun pomo ilmestyi töihin koiransa kanssa.

Ei siinä pomon koirassa mitään vikaa ole, ihan söpö ja suloinen ja kiltti ja kultainen, mutta koirat nyt vaan noin yleisesti ottaen eivät herätä minussa vastaavia pakko-paijata-ja-rapsuttaa –tuntemuksia kuin kissat.

Olen täysin tietoinen, että on olemassa myös samoin tuntevia koiraihmisiä, joiden mielestä kissat nyt vaan ovat jotain otuksia, mutta koirat, ne ne sentään ovat jotain.

Mutta en vaan voi käsittää heitä. Kun tulen töistä kotiin, ja minua, jos herra kissaherra niin suvaitsee, on vastaanottamassa sulavasti kulkeva, päiväunilta heräävä ja makeasti haukotteleva ja venyttelevä, pehmeä ja ennen kaikkea hiljainen ja rauhallinen kissa – voiko parempaa olla? Miten joku voi haluta juoksevan ja hyppivän ja tohottavan ja läähättävän tervetulotoivotuksen? En ymmärrä.

Tämä kirjoitus on kirjoitettu (ainakin puoliksi) huumorimielessä enkä kaipaa kiistelyä, kumpi on parempi, kissa vai koira (minähän tiedän sen jo :) ), minulle kissa- ja koiraihmiset ovat ihan samanarvoisia. Kunhan niistä lemmikeistä pidetään hyvää huolta. Oikein mukavaa päivää kaikille eläinihmisille!

August 20, 2015

Mamuna maailmalla

Pahoittelut hiljaiselosta täällä blogin puolella, nyt on ollut vähän aikaa sellainen olo, ettei vaan ole mitään sanottavaa – näinkin joskus. Koitan pitää tätä blogia sellaisena positiivisten, kivojen asioiden paikkana – ei sillä, että elämä olisi nyt viime aikoina ollut jotenkin synkkää, ei suinkaan, mutta välillä mennään sellaista arkipuurtamista, josta ei oikein tunnu olevan mitään kerrottavaa.

Facebookissa tai jossain huomasin tässä jonain päivänä jutun, jossa surtiin ulkomailla asumista, ja Lenakin kirjoitti asiasta blogissaan juuri. Uskokaa tai älkää, mutta itselläni on ollut vuodatus samasta aiheesta blogitekstien luonnoksissa, mutta yllämainitusta positiivisuusnäkökulmasta johtuen olen arastellut sen julkaisemista. No, nyt sitten päätin, että julkaistaanpas nyt sitten postaus aiheesta kuitenkin.

Me olemme asuneet täällä muilla mailla nyt noin kaksi ja puoli vuotta. Mamuina. Kun tapaamme uusia ihmisiä – ja tuttujakin – meiltä usein kysytään, että miltä siellä tuntuu asua ja oletteko viihtyneet. Tyypillisesti vastaan, että hyvin ollaan kotiuduttu ja kyllähän me viihdytään. Ja niinhän se onkin, olemmehan me kotiutuneet ja lapsiperheen arki nyt on arkea niin täällä kuin Suomessakin tai missä vaan, eikä näissä kyselyissä sen syvällisempää analyysiä ole kukaan hakemassa.

Aina välillä kuitenkin tekisi mieli vastata ihan toisin. Miltä aina hetkittäin tuntuu, kun kaikki on vierasta. Enkä nyt puhu pelkästä ”vääränpuoleisesta” liikenteestä, vaan järjestelmistä, terveydenhuollosta, koulusta, lainsäädännöstä, käyttäytymiskoodeista, kulttuurista. Kun kaupasta ei löydykään Nallen ruishiutaleita tai Pirkan kaurapaahtoleipää tai vaatteiden kokotaulukot näyttävät jotain ihan outoa. Miltä tuntuu aloittaa elämä alusta ilman ystäviä, perhettä, tukiverkostoa. Ja ummikkonakin, sillä vaikka meidän tapauksessamme kielenä on ”vain” englanti, voi kuulkaa, oikeassa elämässä käytetty kieli on kuitenkin jotain muuta, kuin Suomessa koulunpenkillä opittu.

Miltä tuntuu missata perheen ja ystävien tärkeät tapahtumat, kuinka hiljalleen väistämättä hiipuu erilleen vanhoista tutuista itsestäänselvistä asioista. Ei enää tiedä, millaista musiikkia ”siellä kotona” kuunnellaan, mille tv-ohjelmille nauretaan, mistä puhutaan, mitä ihmetellään.

Miettii, miten tasapainoillaan arjessa niin, että lapsi oppii paitsi paikalliset tavat, niin myös edes jotenkin ymmärtää myös molempien vanhempien kulttuuritaustaa ja tapoja. Koittaa sompailla lomat niin, että nähtäisiin edes suht tasapuolisesti perhettä Suomessa, Etelä-Afrikassa ja Emiraateissa, ja samalla voitaisiin viettää myös omaa lomaa ihan vaan perheen kesken ilman, että koko ajan pitää sinkoilla paikasta toiseen ”kun se täti siellä niin kovasti tahtoisi nähdä teitä”. Kun koko ajan tuntuu, ettei mikään riitä.

Kahden ja puolen vuoden jälkeen olen edelleen ihan pihalla noin tsiljoonasta paikallisen elämänmenon alueesta. En edelleenkään osaa katsoa paikallisia uutisia tai laittaa niitä oikeaan kontekstiin, en tunnista paikallisia julkkiksia, en ymmärrä, miksi sipsit ovat osa englantilaista lounasta,, en muista, pestäänkö valkopyykki biolla vai non-biolla, en tiedä, mistä ostaisin vaatteeni tai miksi tarvitsen sitä hitsin kaasulaskua joka paikassa, en ymmärrä vihjeitä tai vitsejä.

Ei elämä tietenkään pelkkää kärsimystä ole eikä kukaan meitä täällä pakota asumaan. Tämä on meidän ihan oma valintamme. Elämme ihan tavallista lapsiperheen arkea, käymme töissä ja päiväkodissa, viikonloppuisin grillaamme, harrastamme, lähiseutumatkailemme. Maksamme veroja ja teemme ruokaostokset Tescossa. Käymme lähipubissa yksillä tai kaksilla ja syömme take-away-currya. Emme vietä päiväkausia märehtimällä, että ”Suomessa tämäkin on paremmin”. Mutta joka päivä muistan, että minun kotimaani on jossain muualla.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

August 11, 2015

Polttaa, kesäkatu polttaa!

Kesä ja aurinko, ihanaa! Supervaaleaihoisena olen auringossa supervarovainen, käyttämäni suojakertoimet ovat vähintään 30, usein jopa 50. Mutta mikä siinä on, että joka kesä sitten kuitenkin vähintään kaula palaa? Tällä kertaa siihen riitti elokuinen sunnuntai-iltapäivä, jolloin poikkesin Juniorin kanssa ihan vaan äkkiä reiluksi vartiksi leikkipuistoon. Siinä se. Vartti. Olkapäissä (onneksi vain pieni) punotus ja kaula-aukko kipeänä palamisesta. Luulisi, että tähän vaiheeseen kesää päästyä olisi iholle jo muodostunut jonkinlainen omakin suoja, mutta ei. Onneksi nyt kyseessä ei ole sentään mikään megapalaminen, mutta enpä olisi tarvinnut tätäkään.
Vaikka kalenterin mukaan kesä on jo lopuillaan, niin muistakaa, rakkaat ihmiset, vielä näin loppukesänkin auringossa ne kunnon suojat!

August 05, 2015

Penkkiurheilun iloa

Kaipa tähän kesä liikuntaprojektiin voi lisätä myös hiukan penkkiliikuntaa? Juniorihan alkoi keväällä harrastaa jalkapalloa ja nyt kaveriperhe kysyi, josko haluaisimme viedä kaverukset katsomaan ihan oikeata jalkapallo-ottelua. No tokihan!
Kotjoukkueen maskotti Seagull eli Lokki.
Ihan valioliigamatsiin emme kuitenkaan menneet, vaan hiukan hiljaisempaan, mutta ihan kansainväliseen peliin kuitenkin: Brighton & Hove Albion vs. Sevilla, paikkana Amex Stadium Brightonissa. 

Päivä oli aivan mahtavan aurinkoinen ja meillä paikat auringossa, onneksi oli suojakertoimet mukana, mikäs tässä, suuressa urheilujuhlassa!
Tiukkaa vääntöä.
Stadion vetää maksimissaan reilut 30000 katsojaa, mutta tämä ottelu ei sentään ihan näin suurta väenpaljoutta onnistunut paikalle houkuttelemaan, paikalla oli virallisen tiedon mukaan reilut 10000 katsojaa. Seagullsien eli Lokkien (eli siis Albionin) vakikannattajakunta onnistui kuitenkin aina välillä virittelemään kannustuslauluja ja luomaan tunnelmaakin.

Pieniä jalkapallon pelaajia eli Junioria ja hänen kaveriaan matsi ei sitten kuitenkaan jaksanut  alun innostumisen jälkeen ihan niin hirveästi kiinnostaa koko 90 minuutin ajan, loppuun pojat tosin sitten virittivät ihan omat kannustushuutonsa, jotka kyllä kuuluivat jos ei nyt koko niin ainakin puoleen katsomoon, eli ehkä tässä on vielä toivoa, haha. Kieltämättä itselläkin oli tottumattomana hiukan vaikeuksia välillä seurata peliä, mutta pistettäköön satunnainen ajatusten harhailu todella kuuman hellepäivän ja suoraan meihin porottavan auringon piikkiin. Kaikenkaikkiaan siis kuitenkin tosi mukava kokemus!

Kotijoukkue Albion voitti tällä aika alkuminuuteilla lauotulla rankkarimaalilla.

August 03, 2015

Nähtävyyksiä: Leedsin linna

Sattuipa tuossa edellisviikonloppuun yksi aurinkoinenkin päivä, joten meidän perheemme suunnisti lähiseutumatkailemaan. Tässä nyt siis vinkki Kentissä matkailijoille: Leedsin linna.

Ihana! Oikea ritaritunnelmainen linna, jossa voi helposti viettää ainakin sen reilun puoli päivää, minkä me siellä vietimme. Lasten kanssa tai ilman.


Pakollinen historiakatsaus kertoo, että Leedsin kartano (joka siis nimestään huolimatta ei sijaitse lähelläkään Leedsin kaupunkia, vaan Kentissä, Lounais-Englannissa, noin 80 km Lontoosta) on ollut olemassa jo 800-900 -luvuilla. Kuninkaallisessa omistuksessa ollut kartano lahjoitettiin kuninkaan serkulle, ja kuningas Henrik I:n (Henry I, Vilhelm Valloittajan poika) aikana eli siis joskus 1100-luvun ihan alkupuolella tai 1000-luvun aivan lopussa paikalle rakennettiin ensimmäinen kivilinna. Linnasta muodostui kuningattarien linna, osa kuningattarien omaisuutta, joka säilyi kuningattaren omistuksessa myös kuninkaan kuoltua. No, enemmän tai vähemmän.

Henrik VIII lahjoitti linnan ensimmäiselle vaimolleen Katariina Aragonialaiselle ja myöhemmin Katariinan jo kuoltua Henrik luovutti linnan uskolliselle alaiselleen Sir Anthony St. Legerille, jolloin linna siis siirtyi pois kuninkaallisen suvun omistuksesta.

1925 linnan osti amerikkalainen upporikas perijätär Lady Baille, joka paitsi teki linnassa erilaisia rakennus- ja kunnostustöitä, piti siellä myös runsaasti juhlia ja viihdytti aikansa silmäätekeviä Gatsbyn tyyliin.

Nykyään linna on siis avoinna yleisölle ja siellä voi myös pitää vaikkapa kokouksia tai viettää juhlia, esimerkiksi häitä, ja hääpaikkana ympäristö onkin kieltämättä aivan mieletön.


No, me emme kokoustaneet tai juhlineet, vaan vietimme mukavaa päivää perheen kesken. Ensin picnic linnan puutarhassa, sitten kierros linnassa (hiukan tiivistetyssä tahdissa, vaikka Juniori olikin erittäin innostunut esilläolevista miekoista ja haarniskoista ja kyseli myös aikajanalta kaikkien kuningattarien ja muidenkin omistajien nimet) ja jätskin kautta seikkailemaan.

Labyrinttiin! Linnan pihan labyrintti ei ensi alkuun vaikuta suurelta tai vaikealta, mutta niin vain mekin sinne eksyimme. Pois tultiin maanalaisen luolan kautta.


Vielä leikkialueelle riehumaan loput energiat pois ja kirsikkana kakun päällä lyhyt laivaretki lähemmäs parkkipaikkaa, ja meidän perhe oli valmis. Pihaa ja puutarhaa olisi riittänyt vielä katseltavaksi, ehkä sitten ensi kerralla!

Leeds Castle netissä täällä.

August 01, 2015

Sadonkorjuuaikaa

Kuukausien "uurastus" alkaa tuottaa tulosta, tässä tapauksessa siis satoa. Onneksi tuo meidän puutarhamme on niin pieni, ettei sen parissa puuhastelu todellakaan ole ollut iso vaiva, päinvastoin. Tässä yhtenä päivänä olikin sitten sadonkorjuun aika!


Saaliina nyt papuja ja porkkanoita - porkkanat päätyivät samantien masuihin Popsi, popsi porkkanaa -laulun siivittäminä ja pavut kattilan kautta ilta-aterialle. Pavut ovat tänäkin vuonna kääpiölajiketta, joka siis tarkoittaa, ettei kasvi kasva niin kovin korkeaksi eli ei tarvitse tukea, mutta tuottaa ihan normaalin kokoisia vihreitä papuja. Kätevää.

Kirsikkatomaatteja odotetaan vielä pari päivää, meillä on siis kasvamassa sekä punaista että keltaista lajiketta. En kyllä muista, kumpi kasvi on kumpi, mutta ei se mitään, kumpikin kasvi on nimittäin kasvanut kirjaimellisesti miehen mittaiseksi ja oksat ovat siis suloisesti sekaisin eli eipä noista ota selvää. Olisi ehkä kannattanut vähän karsia ja ohjailla kasvua heti keväästä lähtien... Testitomaatit ovat oikeinkin maistuvia.

Olen vähän koittanut ottaa tämän kesän kokemuksista opiksi ensi kevättä silmälläpitäen. Tämähän on meidän ensimmäinen kesämme tässä puutarhassa. Esimerkiksi jos chiliä tai paprikaa kasvatetaan ensi vuonna, niin ostan taimet valmiina ja ajoissa. Tänä vuonna nimittäin siemenestä kasvatettuina ne eivät edelleenkään ole kymmentä senttiä korkeampia eli sato-odotukset ovat niiden suhteen ihan olemattomat. Taitaisi kasvihuone olla niille paikallaan. Mutta herneitä, niitä löytyy ensi vuonna varmasti pihasta tämänvuotista enemmän, olivat nimittäin kohderyhmässä "vaahtosammuttimen kokoiset" ihan jymymenestys.

Miltä teidän satotilanteenne näyttää?