September 29, 2015

Syysvärejä

Syyskuun puutarhatyöt taitavat olla sitten aika lailla tehty. Rankkaa on, ihan melkein yhteensä kaksi tuntia varmaankin olen tässä kuussa käyttänyt pihatöihin, mutta eipä tuossa nyt niin ole oikein mitään ihmeellistä hommaakaan ollut. Kasvimaalta saatiin runsaasti ja olisi vieläkin saanut kirsikkatomaattisatoa, mutta nyt sain tarpeekseni mokomista tomaatinronteista ja kiskoin ne irti pihaa rumentamasta. Samaan syssyyn kiskoin ylös myös ylikukkineet lobeliapehkot. Humpsis vaan, ja näytti taas siistiltä. Aika paljaalta, mutta siistiltä. Nyt saavat rosmariinit toipua tomaatin painosta, samoin pensastädyke. Mokomat tomaatithan siis kasvoivat aivan järjettömiin mittoihin ja melkein hautasivat alleen nuo raukkaparat. Luotan kuitenkin siihen, että tuosta tokenevat.

Mietintämyssyssä on jotain ympärivuotisesti kauniilta näyttävää tuohon pensastädykkeen seuraksi. Mitä se voisi olla, ei ole mitään harmainta hajuakaan vielä, mutta koska ulkoruukkujen osalta visio kirkastui kristallinkirkkaaksi, niin kävin visiitillä läheisessä puutarhamyymälässä. Ruukuissahan oli tänä kesänä niissäkin lobeliaa ja sen lisäksi myös herneitä ja krassia, ja nyt oli siis näidenkin aika väistyä.

Terassiruukkuihin istutin kumpaankin kauniin vihreän sypressin. Tämä nimenomainen sypressi (Chamaecyparis lawsoniana Ellwood) on minilajia, ja saavuttaa siis aikuisenakin vain noin 90 cm korkeuden, joten se siis soveltuu erinomaisesti juuri ruukkuihin ja pieniin puutarhoihin. Terävämpää väriä ruukkuihin tuovat minisyklaamit. Nehän ovat aikaisen kevään ja myöhäisen syksyn kukkia, eivät hätkähdä kylmästä.

Etupihan matalampiin ruukkuihin istutin kanervaa. Koitin valita aika luonnollisen väristä, vaikka kyllä tuokin taitaa hiukan värjätty olla. En oikein lämpene niille värjätyille sinisille ja vihreille kanerville. Kaipa nekin oikeassa ympäristössä ihan kauniita ovat. Kanervatkin saivat seurakseen pari syklaamia. 

Piristi taas kummasti pihan ilmettä nämä väriläiskät. Värikästä syyspäivää kaikille!

September 26, 2015

Minun päiväni

Minusta on tosi mukava lukea muiden bloggareiden päivän kulusta näistä ”minun päiväni” –postauksista. Kuinka noustaan aamulla sängystä ja tehdään herkullinen, mutta terveellinen aamupala, ja lähdetään sitten sopivan kiireisen tai muuten vaan mukavan ja ennenkaikkea tapahtumarikkaan päivän viettoon. Illalla sitten tullaan putipuhtaaseen kotiin oman kullan kainaloon.

Miten tylsältä tämä oma elämä tuntuukaan näitä postauksia lukiessa! Töihin ja kotiin, lapsi hoidosta, kissalle ruokaa. Viikon huippuhetkenä ruokaostosreissu paikalliseen Prismaan. Jee!

Mutta ehkäpä olenkin vaan katsonut omaa elämääni harmaiden silmälasien läpi? Mitäs, jos vähennettäisiin kitinää ja lisättäisiin sitä positiivisuutta? Miltäs se tavallinen päivä sitten näyttää? Tässä minun eilinen päiväni eli perjantai.

5.55 Herätys alkaa puhelimen kuiskailuilla. Kuiskailulla siksi, ettei se herättäisi muuta herrasväkeä. Tänäänkin olen tosin herännyt 5-10 minuuttia aiemmin ihan itsekseni ja Simbakin on jo käynyt tunkemassa märän kissankuononsa kiinni naamaani ja muutenkin tassutellut minut ihan oikeasti hereille. Ja todennäköisesti myös miehen, vaikka mies koittaakin sitkeästi vielä nukkua. Aamutoimille ja aamupalan laittoon. Vaikka Juniori saakin koulun aamukerhossa aamupalan, laitan yleensä hänellekin aamupalan valmiiksi. Tämä siksi, että kerhon aamupala on käsittääkseni aika yksipuolinen, muroja tai weetabixiä, eli kotona on sitten kinkkuvoileipää, jogurttia ja jotain hedelmää, melonia tai banaania vaikka. Oma aamupalani on tänään luonnonjogurttia, mysliä ja vedelmia ja juustovoileipä. Yleensä poitsu vetelee sitten koulussa vielä murot tämän kotiaamupalan lisäksi. Lisäsin muuten tuohon aamupalaan vielä kuvan ottamisen jälken kurkkuhiukset, hihii.
6.40 Nyt alkaa kuulua heräämisen ääniä myös Juniorin huoneesta, ja kun hän on saanut hampaat pestyä, syömme aamupalaa yhdessä, tai ainakin hiukan juttelemme aamulla ennen kuin halien jälkeen livahdan kahvitermareineni työmatkalle. Kello tällöin 7-7.15. Mies vie Juniorin kouluun myöhemmin.

7.50 Töissä, tai siis parkkipaikalla. Meillä on töissä oma parkkipaikka, mutta se on niin pieni, etten todellakaan edes yritä pysäköidä sinne. Samoin lähikadulla on vapaa pysäköinti, mutta se on niin kapea, etten enää muutaman naarmun jälkeen siihen autoani jätä. Minun parkkipaikkani on siis läheisen puiston toisella puolella, eli saan siis mukavan parin kolmen minuutin happihyppelyn ennen töiden alkamista.

8-12.30 Töitä, töitä ja lisää töitä. Meillä on siinä mielessä aika konservatiivinen työpaikka, että lounastunti on kirjattu työsoppariin pidettäväksi klo 12.30-13.30, ja sehän siis tietystikin pidetään tuolloin, minuutilleen. En oikeastaan tarvitsisi tunnin mittaista ruokataukoa, ja mielelläni pitäisinkin hiukan lyhyemmän ja vastaavasti sitten hilpaisisin töistä kotiin ja hakemaan Juniorin hoidosta hiukan aikaisemmin, mutta meidän firmassamme käytäntö on tämä. Näillä siis mennään.

Toisaalta sitten tunnin aikana ehtii toimittaa asioita, tehdä tarvittavia hankintoja, käydä hiukan pidemmällä kävelyllä ja mitä milloinkin. Tänään hain eilen suutarille jättämäni kengät, uudet korkolaput taas talveksi. Ei nyt kuin uudet, mutta kyllä näillä vielä tämän syksyn kävelee. Talvisaikaan teen ruokatunnilla joskus meidän ruokaostokset, kun ostokset voi hyvin jättää loppupäiväksi autoon. Kesällä suunnistan eväiden kanssa läheiseen puistoon. Tänään (ja aika usein muutenkin) nautiskelin kuitenkin elämästä kahvilassa latten ja texmexwrapin äärellä.

13.30 työt jatkuu, ja 16.45 työpäivä päättyy, kotia kohti. Tänään Mies teki töitä kotona ja haki Juniorin, yleensä se on minun tehtäväni (ja siis lähden töistä 16.30, nyt piti hiukan venyttää ja tehdä homma valmiiksi).

17.35 Kotona minua tervehtii iloinen, hyppelehtivä Juniori, joka on saanut postipaketin. "Äiti, katso mitä V lähetti minulle!" Suomen serkut ovat muistaneet koulunaloituspaketilla! Uusia tarvikkeita ihastellaan yhdessä pitkä tovi. Uuteen vihkoon piirretään heti uusilla kynillä hienoja kuvia. Mies innostuu ruoanlaittoon (kanaa ja riisiä), joten minä ja Juniori suuntaamme leikkimään, legoista rakennetaan raketit ja autoja ja muutama "äiti, mikä tuo on" -härpäke.
Kiitos serkuille!
Yellow submarine.
Ruokailun jälkeen Mies ja Juniori jatkavat leikkejä, itse ryhdyn keittiön raivaukseen. Aika pian onkin Juniorin iltatoimiaika eli suihkuun, hammaspesulle, pyjama ja kirja ja sitten nukkumaan. Kirjana on koulusta lainattu dinosauruskirja, jossa ei tosin ole mitään tarinaa eli juttelemme kirjan dinosauruksista ja vertaamme niiden kynsiä ja hampaita. Ja nauramme niiden nimille, ankylosaurus kun kuulostaa Juniorista hassulta. Hiukan yli kahdeksan on hyvät yöt toivotettu ja Juniori on unten mailla pehmoapina tiukasti sylissään.
Yleensä käymme Miehen kanssa vuoroilloin lenkillä, mutta tänään vietämmekin koti-iltaa. Tai no, ilta kuluu puuhastellessa, pesen koneellisen Juniorin vaatteita ja innostun vielä vessanpesuunkin, motivaattorina kissanhiekkalaatikon puhdistustarve. Mies käy kaupassa ostamassa energiapatukoita, on lähdössä pitkälle pyörälenkille naapurinmiehen kanssa heti aamusta.

22.00 nukkumaanmenoaika. Näin villiä perjantaimenoa meillä, vessanpesua ja kympiltä nukkumaan, haha!. Kummasti motivoi aikaiseen nukkumaanmenoon, kun tietää, että pieni poika herää aamulla viimeistään puoli seitsemältä (heräsi muuten sitten lauantaina jostain syystä ihan superhyperaikaisin, 5.30, toim. huom.). Vanhemmuuden (ja vanhuuden) iloja.

Tavalliset arkipäivät ovat kovasti työpäivän rytmittämiä eikä niistä juuri glamouria löydy. Mutta mukavaa lapsiperheen arkea kuitenkin, "trying to survive"-twistillä, niin kuin naapurin rouva tokaisi. Viikonloppuisin sitten sattuu ja tapahtuu enemmän, kun on aikaakin, tälle viikonlopulle on ohjelmassa muun muassa parit synttärit. 

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

PS. Muita Minun päiväni -blogipostauksia nyt ainakin muutamassa matkablogissa, katso Lenan päivä Bilbaossa ja muita linkkejä Lenan blogista.

September 21, 2015

Kenkäostoksilla - asiat tärkeysjärjestyksessä

Hyvää alkanutta viikkoa taas kaikille, toivottavasti saitte viikonloppuna taas akkuja ladattua! Meillä olikin taas mukavan reipashenkinen viikonloppu, Suomi-koulua ja naapurikyläilyä, jalkapalloa ja suurkaupunkivisiittiä. 

Lauantaina tosiaan ajoimme Juniorin kanssa Brightoniin Suomi-kouluun ja kyllä oli taas mukavaa! Mutta eipä tällä kertaa siitä, vaan muusta, kävimme nimittäin koulun jälkeen nuoren herran kanssa kenkäostoksilla. Melkein vuosi sitten ostetut Clarksin lentokonekengät olivat kauniisti sanottuna elinkaarensa päässä, joten ostoksille, ostoksille. Juniorihan tietysti oli asiasta kovasti innoissaan, hänelle tärkeintä oli saada nopeat kengät! 

Clarksilla (varmaan tosin muissakin kenkäkaupoissa) on jalkojen mittauspalvelu eli myyjät mittaavat erityisellä laitteella lapsen jalat ja muutenkin auttavat kenkien valitsemisessa ja sovittamisessa. Kätevää, ei tarvitse äidin tunnustella kengän kärkeä ja arvuutella, että onkohan se isovarvas tuossa ja onkohan nämä nyt sitten sopivat. Ja sattui muutenkin tällä kertaa myyjä, joka todella osasi ottaa lapsiasiakkaan niin sanotusti haltuunsa. 

Jalat mitattiin ja saatiin koko - 31! Vanhempiinsa tulee, ei voi muuta sanoa. Nuori herra isojalka. Myyjä kiirehti hakemaan vaihtoehtoja sovitettavaksi ja, voi kauhistus, kyllä oli vaikeuksia pitää naama positiivisilla peruslukemilla, kun näin mallit. Ei yhtään lentokonetta tai avaruusrakettia, vaan ihan oikeita ison pojan kenkiä. No, yhdessä parissa oli sentään dinosaurusluuranko ja vilkkuvalot (jotka olivat siis ihan oleellinen osa niiden vanhojen lentokonekenkien viehätystä). Mutta mitä tekee Juniori? Erittäin kypsään ison pojan tyyliin sovittaa kenkiä kutakin paria vuorollaan ja tekee pikaisen kunniakierroksen myymälässä. Sitten tulee tuomio: "Nämä eivät pysy jalassa kantapäästä". Ja näin helposti me sitten päädyimme tarjollaolleista kirkkaan vihreistä, niistä dinosauruskengistä ja mustista niihin mustiin (näihin). Enpä olisi uskonut! Itse olisin varmaan halunnut ne dinosaurukset, vaikka ne olisivat olleet numeroa liian pienet. No, nyt kun Clarksin sivuja surffasin, niin olisi siellä pari muutakin, iloisempaa vaihtoehtoa, ei ilmeisesti vaan ollut tarjolla tässä Brightonin myymälässä. 

Mutta Juniori on enemmän kuin onnellinen uusista supernopeista (ja erittäin hyvin jalkaanstuvista) kengistään, ja sehän tässä on tärkeintä. Kyllä oli helppoa ja lapsi ja äiti olivat ostostenteon jälkeen iloisella mielellä. Ei voi kuin suositella tuota Clarksia.
Brighton on muuten yksi juuri käynnistyneen Rugby World Cupin isäntäkaupungeista. Lauantaina Brightonissa pelattiin Etelä-Afrikka - Japani, ja se kyllä näkyi katukuvassa jo aamupäivällä, etenkin vihreäkeltaisia Springbok-paitoja oli runsaasti liikkeellä. Me lähdimme hyvissä ajoin alta pois - katsomaan kyseistä peliä telkkarista. Meidän kisastudiomme tosin hiljeni varsin tehokkaasti, kun Japani kirjaimellisesti viimeisellä minuutilla nappasi voiton. Niin kuin minä muka mitään rugbystä ymmärtäisin, haha.

Mutta aivan mahtavat pelikelit, ei voi muuta sanoa, aurinkoista ja parisenkymmentä lämpöastetta. Juniorin opiskellessa ahkerasti suomea kävin minä pikareippailulla läheisessä puistossa, sieltä siis tämän postauksen kuvat. Puisto on vanha hautausmaa 1800-luvun puolivälistä, nykyisin ihan ulkoilupuisto siis. Ruusut kukkivat ja niin edelleen, kyllä kelpaa tällainen syyspäivä!

September 18, 2015

Matkalla: Dubai City Lights

Let's get back to Dubai just quickly one more time as it is just not possible to talk about Emirates without pictures of Dubai skyscrapers and city lights.

Palataan vielä toisenkin postauksen verran Emiraatteihin, sillä kyllähän asiaan kuuluu myös Dubain pilvenpiirtäjät ja kaupungin valot.
The main purpose of our visit to the Emirates was to meet family and specially the newest member of it, and not that much of Abu Dhabi or Dubai as big cities or their sights. It was wonderful to see how excited Junior was to see the baby. He was so thrilled to help to bath and dress and put the baby to sleep that when Mum and Dad were about to leave for dinner date without him instead of getting upset he was actually more than happy to stay and instead of crying he actually told us to "go go go". And so we went and had a beautiful dinner in The Observatory restaurant, Marriott hotel, Dubai harbour, 52nd floor.

Meillä pääasia Abu Dhabissa tai Dubaissa ei ollut niinkään kaupungin näkeminen, vaan enemmänkin uuden pienen serkun tapaaminen, ja Juniori olikin tästä kovasti ihastuksissaan. Kun äiti ja isä lähtivät ihan kahdestaan illalliselle, ei tosiaan ollut Juniorille vaikeaa sanoa heippa, ennemminkin viesti oli, että "menkääs nyt jo siitä, että minä saan auttaa vauvanhoidossa". Mikäpäs siinä, mehän hurautimme Dubain satamaan Marriott-hotellin Observatory-ravintolaan, 52. kerros. Hulppeat näkymät, hyvä ruoka, hiukan hitaahko palvelu, ja dubaimaiset hinnat. Oma angus-fileeni oli erinomainen ja parsa ja peruna-salottisipuli-gratiini kerrassaan herkullisia.

Marinan alue on oivaa illanviettoaluetta ravintoloineen ja baareineen, ja kulinarististen nautintojen ohessa voi ihastella myös vaikkapa upeita veneitä, joita satamassa on vieri vieressä. Itse en siis ole oikein lämmennyt Dubaille enkä oikein osaa sanoa, kenelle sitä suosittelisin, mutta onhan siinä puolensa. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.




September 16, 2015

"Äiti, minä en ole vauva"

Syyskuun myötä ei alkanut pelkästään syksy, vaan myös ihan uusi ajanjakso meidän perheemme elämässä. Juniorista tuli nimittäin koululainen.
Juniorihan oli odottanut ”ison koulun” alkua jo pidemmän aikaa ja oli tietysti kovasti innoissaan. Edellisenä iltana katsoimme yhdessä koulupuvun valmiiksi Juniorin huoneen tuolille ensimmäistä koulupäivää varten, ja kertasimme muutenkin, mistä koulupuvun vaatteet löytyvät. Keltainen t-paita, harmaat housut ja sukat, burgundi college, mustat kengät. Uusi koululaukku ja sisäliikuntavaatepussi. Kaikki valmiina.

Kun itsellä usein menee näin ihan aikuisikään päästyäkin ison tapahtuman edeltävä ilta ja yö pienessä mukavassa hermoilussa, ei nelivuotiaalla ollut jännityksestä tietoakaan. Unten maille illalla noin minuutissa ja aamun tullen reippaasti koulupuku päälle, aamupala poskeen ja koulutielle.

Teräshermot auttoivat jo edellisellä viikolla, kun Juniori aloitti uudessa päiväkodissa, joka siis toimii näin koulun alettua iltapäivähoitopaikkana. Ei jälkeäkään jännittämisestä tai hermoilusta, sinne vvaan menoon mukaan. Asiaa toki auttoi sekä kouluun että uuteen päiväkotiin tehdyt vierailut, ja että kummassakin on pari kaveria vanhasta päiväkodista.

Alakoululaisen koulupäivä on täälläkin tietysti lyhyempi kuin vanhempien työpäivä, mutta tarjolla on onneksi erinomaisia tukipalveluita. Koululla on ennen koulupäivän alkua aamupalakerho, ja koulupäivän päätteeksi iltapäivähoitopaikka noutaa lapset minibussilla iltapäiväkerhoon. Kätevää. 

Alku on mennyt todella hienosti ja Juniori tuntuukin kasvaneen taas huiman pyrähdyksen. Ilmoille on kajahtanut jo useampaankin kertaan, että "äiti, minä osaan, minä en ole vauva, minä olen iso poika, minä menen isoon kouluun" (asioissa, joita ei sitten millään pari viikkoa sitten voinut tehdä itse, toim huom.).

Oikein mukavaa päivää kaikille!

September 14, 2015

Matkalla: Abu Dhabi - Pyhässä paikassa

Taas on palattu koleaan ja sateiseen saarivaltioon ja arki koittaa. Pieni pyrähdys lämpimissä Emiraateissa piristi kyllä mukavasti, pikavisiitillämme ehdimme siis nauttimaan Abu Dhabin ja Dubain helteestä.

Reissun päätarkoitus oli nähdä sukua, mutta ehdimme myös katsastaa vähän Abu Dhabin nähtävyyksiä, vierailimme nimittäin moskeijassa. Sheikki Zayedin moskeija on Emiraattien suurin moskeija, ja siellä voi paitsi rukoilla, myös osallistua erilaisiin kulttuuritapahtumiin ja sen kirjastossa tutustua islamiin ja islamilaiseen kulttuuriin: tieteeseen, historiaan, kalligrafiaan, taiteeseen. Moskeija on avoinna kaikkien uskontokuntien edustajille.

Edellyttäen tietysti, että vierailija on pukeutunut säädyllisesti. Kädet ja jalat on peitettävä, naisten tulee peittää myös hiukset. Mikäli omat vaatteet eivät ole riittävän peittävät, saa moskeijalta lainaksi abayan (naisille) tai kanduran (miehille). Lapset voivat pukeutua vapaammin, ja Juniori kulkikin iloisesti omissa shortseissa ja t-paidassa, kun äiti ja isä hikoilivat lainavaatteissa.

Kyllä oli kaunista! Rauhoittavaa! Hohtavan valkoista marmoria, vettä, symmetriaa, intarsiaa ja mosaiikkia, kukkakuvioita, sisällä moskeijassa upeita kristallikruunuja ja pehmeää kokolattiamattoa. Moskeijan rakennus- ja sisustusmateriaaleina on käytetty mahdollisimman paljon luonnonmateriaaleja ja ne on tuotu ympäri maailmaa, ja moskeijan toteutuksesta ovat vastanneet parhaat käsityöläiset.




Jos taas olisin tehnyt kotiläksyt kunnolla ja siis ottanut selvää moskeijasta etukäteen, olisimme ilman muuta käyneet myös kirjastossa ja kiivenneet minareetteihin ja osallistuneet opastetulle kierrokselle, mutta ihan ominpäinkin kiertäminen kannattaa tietenkin. Parhaat valokuvat saa kuulemma iltapäivän kello viiden kierroksella auringon laskiessa.

Muuten siis tosiaan vietimme aikaa sukulaisten kanssa ja uuteen serkkuun tutustuen. Lapsethan tunnetusti tykkäävät vauvoista ja Juniori olikin innolla auttamassa vauvan kylvettämisessä ja pukemisessa ja nukkumaanlaitossa. Ja siinä välissä leikkimässä kahden pienen koiran kanssa, jotka nekin olivat iloisia pienestä pojasta, joka jaksoi heittää palloa tovin jos toisenkin. Win-win.

Abu Dhabin päässä ravintola/teehetkivinkkinä mainittakoon Etihad Towerissa oleva Observation Deck at 300, joka on 74. kerroksessa ja josta on siis huikaisevat näkymät yli Abu Dhabin - nimensä mukaisesti 300 metrin korkeudesta. Kävimme täällä lounaalla ja annokset olivat runsaat ja maittavat. Ylhäältä voi ihailla vaikkapa Sheikin palatseja - vanhaa ja vielä viimeistelyä vaille olevaa uutta, joka piti rakentaa, kun vanha kävi pieneksi. Että näin.
Pahoittelut kuvan "retro"-tunnelmasta: ravintolan ikkunat olivat sen verran tahraiset,
että kuvat täältä yläilmoista eivät nyt onnistuneet.

September 09, 2015

Lomasen aika

Jotta tässä ei vaan päästäisi liikaa rasittumaan, lähdimme loppuviikoksi pienelle lomaselle Emiraatteihin. Olen aiemmin käynyt Dubaissa, mutta tällä reissulla suuntaamme myös Abu Dhabiin. Vaikka matkan päätarkoitus on nähdä sukulaisia, niin toivottavasti kuitenkin pääsemme hiukan näkemään myös kaupunkia.

Lämpöä pitäisi olla sellaiset mukavat 30 astetta –yöllä, päivällä sitten 40 astetta, josta tietysti nautimme säädyllisesti pukeutuneina, sillä mehän emme nyt suuntaa turistihotelleihin, vaan ihan paikallisten joukkoon. Tai paikallisten ja paikallisten, sillä ihan emiraattikansalaisia tuskin tapaamme, vaan liikumme maahanmuuttajien eli siirtolaisten joukossa. Emiraattien maahanmuuttopolitiikkahan on todella kovaa enkä ihan välttämättä haluaisi sitä ja sen kaikkia muotoja tukea sinne matkustamalla (enkä suoraan sanottuna tykännyt Dubaista muutenkaan yhtään), mutta sukulaisia on tietysti aina mukava nähdä, joten sinne siis. Luvassa on siis varmasti lämminhenkinen pitkä viikonloppu!

Oikein mukavaa viikon puoliväliä kaikille!

September 06, 2015

Syksyn tullen

Syyskuun ja syksyn alku ei mennyt ohi huomaamatta. Syksyn tulon huomaa ilman tuoksusta ja kirpeytyneistä aamuista, kun melkein huomaamattaan puristaa tiukemmin kädessäolevaa aamukahvitermaria.

Syksyn myötä alkoi taas myös Suomi-koulureissut Brightoniin, sieltä siis taas tulossa runsaanlaisesti erilaisia terveisiä, mitä nyt ehdin pikaisesti Juniorin oppituntien aikana kaupungilla kierrellä tai muuten vaan inspiroitua. 
Kuvalla ei ole mitään tekemistä Brightonin kanssa, mutta orvokit nyt vaan ovat aina kauniita.
Eilen oli tarkoituksena käväistä varustautumassa syksyyn ja hankkia pitkät juoksutrikoot, mutta kappas vaan, eksyinkin Bootsille meikkiostoksille ja kenkäkauppaan. Onneksi ei nyt vielä olla ihan niin talvisissa lukemissa, etteikö vanhoilla polvimittaisilla vielä pärjäisi, mutta eipä siitä enää kaukana olla. 

Kun Suomi-koulureissun jälkeen Juniorilla oli iltapäivän ohjelmassa vielä päiväkotikaverin synttärit paikallisessa leikkihuimalassa, äidillä kepeästi kulkenut juoksulenkki ja isällä grillausta, oli meidän perheen ensimmäinen syyslauantai kyllä aivan erinomainen. Ja mikä parasta, tästäkin päivästä tulee hyvä päivä. Mukavaa sunnuntaita kaikille!

September 04, 2015

Taidetuokio

Pidettiin Juniorin kanssa pieni taidetuokio. Ensisijainen tavoite oli maalata puinen saapaskoira iloisemmilla väreillä. Juniorihan siis näki saapaskoiran viime jouluna mummulassa, ja sepä teki pieneen poikaan niin lähtemättömän vaikutuksen, että jopa sana "saapaskoira" jäi mieleen kertalaakista. Ja sellainen oli tietysti saatava. Alkukesästä pieni poika olikin sitten onnensa kukkuloilla, kun tuo kapistus meille saapui. 

Ajatus siis oli, että maalataan saapaskoira sormiväreillä ja suihkautetaan väritön lakka päälle pitämään iloinen väritys paikoillaan. Ei se nyt sitten mennyt ihan niin kuin Strömsössä, sillä väri ei tarttunutkaan sileään puupintaan siinä määrin, kuin olin odottanut. Maalausintoa kuitenkin riitti. Onneksi laatikosta löytyi taulukanvaasi, johon sitten saatiin purettua tämänkertainen taiteellinen energia. Saapaskoiraan koitetaan sutia lisäväriä sitten vielä myöhemmin.

Teoksessa esiintyy moottori, joka alkaa sinisestä ja kulkee vihreän ja keltaisen kautta punaiseen.

September 02, 2015

Yläilmoihin

Jokavuotiseen tapaan vietin syntymäpäivää tänäkin vuonna jossain vaiheessa kesää, ja vaikka kovasti koitin piiloutua ja unohtaa koko merkkipäivän, ei se ihan kokonaan onnistunut. Minulla on siitä(kin) ihana mies, että synttärit muistetaan joka vuosi (joululla ei nyt niin hirveästi sitten olekaan väliä). Tänä vuonna sain valkoisen kirjekuoren. Ja kirjekuoren sisällä oli kuumailmapallolento.

Lomareissulta palattuamme suuntasimmekin sitten heti seuraavana aamuna ennen kukonlaulua Virgin Balloonsin Fernhurstin lähtöpaikalle ja yläilmoihin.


Nousu yläilmoihin oli yllättävän pehmeä, en edes huomannut, kun jo olimme irtautuneet maasta. Hiljaisessa aamussa oli mukava ihailla Sussexia lintuperspektiivistä, etenkin hämmästelimme uima-altaiden ja tenniskenttien runsasta määrää. Noin 2200 jalan korkeudessa kuulimme selkeästi lampaiden aamujorinat maan pinnalta.

Hiukan alle tunnin lennon jälkeen laskeuduimme (golfkentälle) ja pakkasimme pallon. Parinkymmenen ihmisen voimin se kävi sutjakkaasti ja oli matkustajille tietysti mukava osa kokemusta.
Ei voi muuta sanoa, kuin että olipas mukava tapa matkustaa, kannattaa kokeilla!